Juoni

Impron juoni sijoittuu kauas tulevaisuuteen, jolloin useat luonnonmullistukset ovat lopullisesti muuttaneet maailmaa. Napajäätiköt ovat sulaneet, mantereet halkeilleet ja liikkuneet uusille paikoille ja luonnonolot muuttuneet. Teknologia on paljon kehittyneempää kuin meidän aikanamme.

Maailma ei kuitenkaan ole enää yksinomaan teknologian ihmemaa, sillä napajäätiköiden sulaminen vapautti sinne aikoinaan vangitut maagiset voimat. Haltiat, jotka ennen elivät yhdessä ihmisten kanssa, olivat sulkeneet magian sinne, koska ihmiset käyttivät voimiaan jatkuvasti väärin. Tämän jälkeen haltiat katosivat tarkoituksella esimerkiksi viidakoihin, jäätiköille ja vuorille ollakseen rauhassa ihmisiltä. Magian palaaminen maailmaan ja ihmisten keskuuteen sai kuitenkin myös heidät tulemaan takaisin, ja tällä hetkellä rotujen välillä ei ole vihamielisyyksiä.

Valitettavasti magian vapautuminen ja luonnonmullistukset aiheuttivat useiden ydinvoimaloiden räjähtämisen entisen Euroopan alueella. Radioaktiivinen jäte nousi ylös pilviin ja sataa nyt tämän alueen yllä, mikä on tehnyt alueesta asuinkelvottoman. Eläimet ovat mutaation seurauksena muuttuneet hirviöiksi eikä kukaan selviä kauaa näissä oloissa. Siksi kaikki tällä alueella asuvat ihmiset, haltiat ja muut olennot ovat muuttaneet maan alle pieniin yhdyskuntiin. Sieltä käsin he yrittävät valloittaa itselleen uusia asuinalueita saadakseen paremman elämän. Heitä kutsutaan Hyökkääjiksi, ja he ovat yksi impron kolmesta ryhmittymästä.

Toinen ryhmittymä on Puolustautujat, jotka nimensä mukaisesti puolustavat omia alueitaan Hyökkääjiltä. Ainakin osa heistä mieluusti ottaisin Hyökkääjät vastaan ja tarjoaisi heille uuden kodin, mutta resurssit eivät yksinkertaisesti riitä. Ainoa vaihtoehto on siis pitää Hyökkäjät poissa hinnalla millä hyvänsä. Puolustajien alueet ovat yleisesti ottaen hyvin asumiskelpoisia, mutta hekään eivät ole välttyneet ongelmilta. Osa heistä asuu Hyökkääjien alueella vakoilijoina.

Näiden kahden ryhmän lisäksi on olemassa kolmas porukka, yksinkertaisesti Sodanvastaiset. Heidän mielestään taisteleminen on turhaa ja osapuolten pitäisi sen sijaan saada aikaan rauha neuvottelemalla. Koska järkikeinot eivät tepsi, on tämä ryhmä ottanut strategiakseen kummankin osapuolen toimien sabotoimisen, kunnes he suostuvat neuvotteluihin. Sodanvastaiset ovat sekalainen joukko ympäri maailmaa.

Impro ei niinkään keskity itse sotaan tai pyri ratkaisemaan sitä, vaan seuraa pikemminkin eri puolilla olevien hahmojen elämää.